Työkaverini pyysi minua tekemään kortin entiselle työntekijällemme, jonka äitiysloma oli alkamassa. Koska tulevan lapsen sukupuolta ei ole kerrottu, tein hänelle vihreä-valkoisen kortin:
Kortissa käytin Marianne Design:in kehto-stanssia, jonka koristelin muutamalla puolihelmellä. Kortin taustan tein jälleen kerran silppulaatikon papereilla.
Olen vuonna -87 syntynyt nainen, joka asuu Vehmaalla aviomiehen, tyttären ja Leonberginkoiran kanssa juuri remontoidussa omakotitalossa. Työskentelen kauneudenhoitoalan parissa ja opiskelen siinä ohessa itselleni alan tutkintoa ja vapaa-aikani vietän perheeni lisäksi laulaen, askarrellen, leipoen ja touhuten mitä milloinkin. Blogissa jaan pieniä väläyksiä elämästäni ja kiinnostukseni kohteista. Tervetuloa tutustumaan!
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Amalian haaste # maaliskuu
Kortille oli jälleen tarvetta, joten Amalian haasteen aihesta inspiroituneena tein oman Ruusuin ja kukkasin korttini:
Korttiin valitsin kuvaksi kauniin Magnolia leimasimen, jonka ympärille kokosin taustan käyttämällä silppulaatikosta löytyneitä papereita. Koristelin kortin vielä nauhan pätkällä, parilla glitter-pintaisella haaraniitillä, helmikoristelulla perhosella ja ruusukimpulla.
Korttisirkuksen haaste #13
Tällä kertaa haasteen aiheena on tehdä kortti LAPSELLE.
Osallistun haasteeseen tällä kortilla, joka menee kohta 5-vuotiaalle neidille:
Käytin kortissa ihastuttavaa Sarah Kay -leimaa, koska leimakuvassa tytöllä on pieni koiranpentu sylissään ja kortin vastaanottajalle on äiti luvannut koiranpennun.
Kortin taustaan käytin silppulaatikon sisältöä ja rusetin koristeineen lisäsin tuomaan lisää kolmiuloitteisuutta korttiin.
Osallistun haasteeseen tällä kortilla, joka menee kohta 5-vuotiaalle neidille:
Kortin taustaan käytin silppulaatikon sisältöä ja rusetin koristeineen lisäsin tuomaan lisää kolmiuloitteisuutta korttiin.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Tuotetestausta - Crème Revitalisante
Olen jo vuosia kärsinyt niska- ja hartiaseudun jännityksestä
ja kivuista. Kerran jutellessani asiasta yhden tutun kanssa, hän suositteli
minulle Crème Revitalisantea. Ostin kyseisen voiteen ja hieroin sitä sitten
niskaani ja hartioihini töissä heti aamusta. Voiteessa on miellyttävä tuoksu,
eikä se jäänyt ihon pinnalle rasvaisena tunteena, vaan imeytyi ihoon kunnolla
ja nopeasti.
Jo tunnin kuluessa
havahduin huomaaman kuinka paljon vähemmän jännityneitä ja kipeitä lihakseni
olivat. Kahvitauolla hieroin voidetta vielä toisen kerran niihin kohtiin,
joissa vielä oli jännitystä jäljellä.
Ruokatauolla huomasin, että kipu ja jännitys oli täysin
kaikonnut niska- hartiaseudultani. Olin iloisesti yllättynyt ja halusin tietää
mihin tämä perustuu, joten otin selvää:
Crème Revitalisante (150ml tuubissa) vaikuttavana aineena
mm. Katajanmarjauute (puhdistaa ja vahvistaa elimistöä), siankärsämö (stimuloi
verenkiertoa, nestekiertoa, sekä lievittää lihaskipuja ja turvotusta) jne.
Voide vaikuttaa mm. lihasjännitykseen ja –lihaskipuihin, nivelkipuihin,
lonkkakipuihin, iskiaskipuihin, urheiluvammoihin, tenniskyynärpäähän, sekä
nilkkojen ja jalkojen turvotukseen.
Kyseistä voidetta ei ymmärtääkseni myydä maahnatuojalta tai tukusta suoraan kuluttajille,
mutta sen voi ostaa esim. kosmetologilta tai hierojalta, joka tilaa tuotteita
Lamentelta tai Hoitolatukusta.
Itse ainakin voin suositella tätä voidetta! Kuljetan nykyään tuubia aina mukanani
käsilaukussa ja hieron pienen määrän voidetta heti kun huomaan lihaksissani
jännitystä tai kipua. Ja aloitan kuoroharjoituksenikin sillä, että hieron ensin
voiteen niska- hartiaseudulle, sitten venyttelen ennen kuin aloitan
äänenavauksen.
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Inspired Blueprints #118
2 leiskaa kasteesta
Iineksen mentyä nukkumaan mieheni rupesi katsomaan telkkaria ja minä kokosin jälleen yhden aukeaman scrapbookiin. Tälläkertaa vuorossa oli kastekuvien ikuistaminen, johon käytin allaolevia iki-ihania Quickpage-pohjia:
Eli kokonaisuutena:
Käytetty:
Granny Enchanted - Baptism Qp
Inspired Blueprints #117
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
AT:n Mallin mukaan -haaste #maaliskuu
Tällä kertaa Mallin mukaan haasteessa oli tällainen luonnos, jonka mukaan tein leiskan joka sopii yhteen edellisessä postauksessa olleen leiskan kanssa:
Leiskassa käytin:
Dhariana - Love Lift Us Up kit
Jiovanna - Vintage kit
2am - Best Year Yet kit
Alexis - Sterling Roses kit
Yhdessä leiskat muodostavat kokonaisuuden, joka näyttää tältä:
Skräppihetket haaste #29
Tämän kertainen haaste on Bingo!
Valitsin Bingoruudukosta rivin: isokuva - mustavalkoinen - teipit
Tämä leiska ei syntynytkään ihan itsellään, vaan sain työstämällä työstää, ennen kuin siitä tuli mieleiseni. Halusin yrittää säilyttää kuvassa olevan herkkyyden ja ihmetyksen myös taustalla ja se todella toi tähän haastetta värimaailman ollessa mustavalkoinen. Mutta lopulta tunsin onnistuneeni saaden aikaiseksi tämän:

Dhaniana - December in Green kit
Dhaniana - Romance kit
Jiovanna - Vintage kit
2am - Best Year Yet kit
Alexis - Sterling Roses kit
AT:n Skräppäyshaaste #maaliskuu
Haasteessa aiheena VASTAVÄRIT ja mahdollisuus käyttää aivan ihanaa luonnosta.
Valitsin vastaväriparin punainen-vihreä, saaden aikaan seuraavanlaiset leiskat:
Käytetty:
Bella Gypsy - Excitable kit
tiistai 14. tammikuuta 2014
Skräppäyshaaste #tammikuu 2014
AT:n skräppäyshaasteessa kyseltiin näin uuden vuoden alkaessa toiveita/haaveita.
En osaa sanoa miksi, mutta joka vuosi haaveilen ja yritän yllyttää miestäni lähtemään kanssani laivalle. Viime vuonna onnistun saamaan hänet lähtemään "perheristeilylle" (eli mukana oli meidän perhe, sekä hänen vanhempansa) uudella Viking Grace:lla. Tänäkin vuonna toivon saavani hänet lähtemään minun ja Iineksen kanssa laivalle keskellä viikkoa - ottamaan irtiotto arjesta. :)
Tiedän että minulla on pienet toiveet, mutta parempi toivoa pieniä - ne voivat helpommin toteutua!
Sitä paitsi olen siitä onnellisessa asemassa, että kaikki edelliset haaveni - ne suuremmat - ovat jo toteutuneet:
Minulla on ihana aviopuoliso, helppo lapsi, huvittava koira, iso omakotitalo, kunnollinen auto, vakituinen työ ja rakkaat harrastukset.
Lopuksi vielä kuva siitä miltä tämä leiska näyttää yhdessä edellisen kanssa:
Sivun teossa käytetty:
Amber Shaw - Change is Good kit

Inspired Blueprints # 116
IB:n luonnoshaasteessa oli jälleen ihastuttava luonnos, josta sain aikaan tämän näköisen leiskan:
Pidän tuosta kuvasta erityisen paljon, sillä siinä Iineksellä on päällä isän hänelle ostamat vaatteet ja tossut ensimmäistä kertaa.
Sivun teossa käytetty:
Amber Shaw - Change is Good kit
Pidän tuosta kuvasta erityisen paljon, sillä siinä Iineksellä on päällä isän hänelle ostamat vaatteet ja tossut ensimmäistä kertaa.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
P*skarteluhaaste #215
P*skiksessa oli luonnos haaste, jonka pohjalta tein lapsen nukkuessa scrapbook leiskan:
Ja alkuun päästyäni ehdin vielä tekemään sille seuralaisen:
Yhdessä näistä leiskoista muodostuu tämän näköinen kokonaisuus:
Käytetty:
Bella Gypsy - Happy Calm kit
tiistai 7. tammikuuta 2014
Kaksi scrapbook leiskaa
Tein aikani kuluksi kaksi leiskaa meidän pikku tiikeristä, kuvista jotka otin kun olimme menossa Turkuun ostoksille Iineksen ollessa vajaa kuukauden ikäinen. Toivottavasti pidätte.
Tässä vielä aukeama mallia oleva kuva sivuista:
Käytetty:
Granny Enchanted - Vintage
Granny Enchanted - Newsprint
Granny Enchanted - It´s Boy Thang
lauantai 4. tammikuuta 2014
Inspired Blueprints # 115
IB:n luonnoshaasteessa oli tällä erää tarjolla tälläinen luonnos, jonka mukaan sain tehtyä tällaisen leiskan:
Leiskassa käytetty:
Granny Enchanted - Bath Time kit
Granny Enchanted - Lady kit
Erica Zane - Light Up My Life kit
Sheila Reid - Vintage kit
Lady Sherwood - Rought and Tumble kit
Sketchabilities #106
Osallistuin ensimmäistä kertaa tähän haasteeseen, kun luonnos oli niin ihana: Linkki luonnoskuvaan.
Tässä luonnoksen pohjalta tekemäni leiska hieman yksinkertaisemman oloisena/näköisenä:
Tässä luonnoksen pohjalta tekemäni leiska hieman yksinkertaisemman oloisena/näköisenä:
Ketään ei yllätä, kun tein jälleen leiskan rakkaasta tyttärestäni. Hän on vain niin ihastuttava ihmettelijä. Sanonta siitä, että lapsi laajentaa maailman kuvaa, pitää todella paikkaansa. On yllättävää ja mielenkiintoista katsoa maailmaa hänen kanssaan hänen tavallaan.
Leiskassa käytetty:
Granny Enchanted - Bath Time kit
Krystal Hartley - Just a Number kit
Lady Sherwood - Rought and Tumble kit
Sheila Reid - Vintage kit
perjantai 3. tammikuuta 2014
Skräppihetket haaste #25
Tämän kertainen haaste kuuluu näin: Lumihiutaleita.
Ainakin täällä Uudenkaupungin ja Turun välissä ei ole pahemmin lunta tai edes lumihiutaleita tänä talvena näkynyt, joten leiskaan oli helppo valita käytettävä kuva, kun niitä ei paljoa ollut.
Meillä oli hieman erilainen itsenäisyyspäivä, kun otimme irtioton arjesta ja lähdimme Alavuudelle mökkeilemään viikonlopuksi. Itsenäisyyspäivän vastaanottoa seurattiin hetken aikaa kahvittelun lomassa, mutta saunan lämmettyä siirryimme nauttimaan lumisesta maisemasta mökin terassin poreammeesta käsin..
Tuli jo hetkeksi aikaa jouluinen mieli kun silmä lepäsi valkoisessa lumisessa maisemassa ja pieni pakkanen tuntui kasvoilla kuuman veden hellässä syleilyssä.
Leiskan sommittelun tein annetun luonnoksen pohjalta:

Petoos - Beautiful Winter kit
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Vuosi 2013 päättyy ja sitä muistellen tein Iineksestä vielä yhden leiskan.
Leiskassa käytetty:
Amber Shaw - Snow Wonderful kit
Leiskassa käytetty:
Amber Shaw - Snow Wonderful kit
Skräppihetket haaste #24
Vihdoin Joulun kiireiden jälkeen minulla oli sen verran omaa aikaa että ehdin osallistumaan uusimpaan skräppihetkien haasteeseen, jossa aiheena: Keräilijä.
Leiskan tekemisessä käytetty:Everyday Mom Ideas - Wild ways kit
Olen jo vuosia kerännyt kaikkea ihanaa Nalle Puh -tuotetta, keskistyen erityisesti itselleni rakkampaan hahmoon; Tiikeriin. Tultuani raskaaksi aloin rakentaa esikoiseni huonetta näiden keräämieni tavaroiden pohjalta. Tähän haasteeseen valitsin kuvan, jossa näkyy pieni osa Tiikeri pehmoistani majailemassa vaatekaapin päällä:
Käytin haasteleiskan pohjana annettua luonnosta.
perjantai 20. joulukuuta 2013
123GetScrappy haaste#5
Vihdoin minulla oli aikaa ottaa osaa tähän haasteeseen, jossa oli tällä kertaan BINGO-ruudukko haastamassa skräppääjät. Valitsin aluksi rivin: Banners-Numbers-Eyelets
Saaden aikaan tämän näköisen kokonaisuuden:
Leiskassa käyetty:
Granny Enchanted´s - Blue Check Snowflake kit
Granny Enchanted´s - Fresh kit
Granny Enchanted´s - Cross My Heart kit
Sharia Braxton - The Shape of Love kit
Sherrie Piegdon - Happy Day kit
Sherrie Piegdon - Lovely Mini kit
Tein myös toisen leiskan kaveriksi rivillä: Eyelets-Lots of white-Staples
Leiskassa käytetty:
Granny Enchanted´s - Blue Check Snowflake kit
Sharia Braxton - The Shape of Love kit
Sherrie Piegdon - Happy Day kit
Sherrie Piegdon - Lovely Mini kit
Denice Witmer - Caught Thinking kit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)