Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenhuone. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Matto lastenhuoneeseen

Vihdoin löysin sopivan maton Iineksen huoneen satumetsä-teemaan:


Ja kuten huomaatte meillä osataan jo kannatella päätä pitkiäkin aikoja, myös pientä pepun nostoa näkyy, muttei vielä ole noustu konttaus asentoon.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Lasten huoneen ensimmäiset kalusteet

En ole vielä ostanut mitään kalusteita lastenhuoneeseen, mutta olen saanut; vanhemmiltani lastenvaatteita varten lipaston ja mieheni ystävän perheeltä valkoisen hoitopöydän. Juuri sen saman, jonka olin ajatellut itse ostaa, nähtyäni sen kaupassa. Lipaston päällä olevan Tiikeri-leikkimaton olen ostanut jo aikoja sitten kokoelmiin. Kaipa sitä voisi aloittaa huoneen laiton, jotta olisi paikka vauvan vaatteille, tavaroille ja vaipanvaihdolle sitten kun hän suvaitsee syntyä.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Meillä lapsetkin pääsevät mukaan

Meille tuli ystäväperhe kylään ja kuinkas ollakaan Jani keksi järjestää 3 vuotiaalle pojan vesselille uuden elämyksen. He alkoivat maalata lastenhuoneen seiniä valkoisiksi. Tätä ei ihan joka päivä pääse tekemään.





lauantai 1. syyskuuta 2012

Lastenhuoneen tilannekatsaus

Lastenhuoneelle ei pitänyt tehdä mitään, mutta isukkini oli niin innoissaan kattojen kanssa, että nyt lastenhuoneenkin katto on valkoinen.



Seinissä on vielä edellisen omistajan valitsemat tapetit, jotka aiomme poistaa. Tarkoitus olisi maalata seinät valkoisiksi, ja laittaa yhdelle seinälle jokin lapselle sopiva tapetti tehosteeksi.



Kaikki kuvissa olevat huonekalut ovat edellisen omistajan jälkeensä jättämiä. Hän jätti jälkeensä talon täyteen roskaa ja romua. Useamman lavallisen saimme toimittaa roskaa hänen jäljiltää kaatopaikalle. Sinne nämäkin kalusteet päätyvät.