Tässä 30:ssä haasteessa luonnostellaan:
Kuten korteistani on voinut huomata, en ole kovinkaan paljon tekstiä korteissani käyttänyt, siitä syystä että inhoan käsialaani, enkä omista kivoja suomenkielisiä tekstileimasimia. Jos joku haluaa omiaan myydä, minuun voi ottaa yhteyttä.
Olen vuonna -87 syntynyt nainen, joka asuu Vehmaalla aviomiehen, tyttären ja Leonberginkoiran kanssa juuri remontoidussa omakotitalossa. Työskentelen kauneudenhoitoalan parissa ja opiskelen siinä ohessa itselleni alan tutkintoa ja vapaa-aikani vietän perheeni lisäksi laulaen, askarrellen, leipoen ja touhuten mitä milloinkin. Blogissa jaan pieniä väläyksiä elämästäni ja kiinnostukseni kohteista. Tervetuloa tutustumaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit-2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit-2013. Näytä kaikki tekstit
perjantai 22. marraskuuta 2013
Askartelupajan -haaste #25
Pajan haasteessa aiheena kolmiuloitteisuus (3D);
Tein haasteesta innostuneena pitkästä aikaa leikkaamalla ja kasaamalla tarratyynyillä ruusuisen 3D-kuvan, jonka ympärillekokosin kortin. Itse kortin askartelun tein eilen illalla Iineksen nukahdettua, mutta valokuvaamisen jätin aamuun. No, aamulla sitten heräsin kamalassa migreenissä, joten kuvaus sai odottaa, kunnes olo helpotti 4:n särkylääkkeen jälkeen sen verran että pystyin nousemaan sängystä.
Otettuani kuvat siirsin ne koneelle ja rajasin kuvan, jolloin vasta huomasin ottaneeni kuvan hölmösti suoraan edestä, niin ettei kolmiuloitteisuus näy kunnolla. Katsotaan, josko jaksan ottaa uudemman kuvan kun olo on parempi ja kameran akku täynnä. Nyt mennään siis tällä:

keskiviikko 20. marraskuuta 2013
P*skarteluhaaste #210
P*skarteluhaasteen tämän kertaisen luonnoksen on meille tehnyt Piia:
Luonnoksen mukaan tein äitini kummipojalle syntymäpäiväkortin:
Olen aivan ihastunut tuohon autoleimaan, varsinkin näin värilliselle paperille leimattuna ja valkoisella geelikynällä tehostaen. Tulen todennäköisesti käyttämään tätä tapaa uudestaan ja uudestaan, kun tarvitsen korttia autoista pitävälle miehelle/pojalle.

maanantai 18. marraskuuta 2013
perjantai 15. marraskuuta 2013
Koukussa kortteihin -haaste #129
Haaste on tälläkertaa kaksi osainen, ensimmäiseksi kortin aiheena on tehdä kortti miehelle, ja toiseksi sen pitää sisältää seuraavat reseptin osaset: 3 paperia, 2 leimasinta, 1 nauha.
Minun kortistani tuli hyvinkin sininen:
Pitkästä aikaa sain viimeisteltyä kortin mieleisekseni ilman puolihelmiä tai strasseja. Ja huomaan olevani hieman ihastunut tuohon "jämä kirjasimet"-leimasimeen, siinä vaan on jotain ihanan karheaa asennetta. Olen tyytyväinen, toivottavasti on saajakin =)
Minun kortistani tuli hyvinkin sininen:
torstai 14. marraskuuta 2013
Vintagehaaste #39
Sopivasti viime hetkellä tuli tarve kortille, jonka tein tämän haasteen mukaisesti: ilahduta ystävääsi - saa hänet hymyilemään ja hyvälle mielelle kortillasi.
Tämän kortin tekeminen sai minut hyvälle mielelle, joten on mukavaa antaa se ystävälle saaden hänet vuorostaan hyvälle mielelle. Hieman tekisi mieli tehdä näitä lisää erivärisenä..kenties jossain vaiheessa tulevaisuudessa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)