Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkopuoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkopuoli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Grillikatos ja muuta pihakalustusta

Vaikka tarkoitus oli ettei pihan laittoon laiteta paljoa rahaa, ennen kuin sisäremontit on tehty, niin tulimme sitten ostaneeksi pihalle paviljongin, keinun, pihatakan, grillin ja muurikan. Nyt sitä tulee sitten oltua enemmän ulkona nauttimassa kesästä.





Röllikin on selvästi iloinen kun jaksamme istua sen seurana pihalla. 







sunnuntai 26. elokuuta 2012

Remontin etenemistä

Hei vaan!

Olen niin innoissani remontin etenemisestä. Olemme saaneet olohuoneen ja keskikoisen makuuhuoneen seinät "puhtaiksi" tapetista, ja ehtineet jo kitata ja hioa pinnat valmiiksi seuraavaa vaihetta - tapetointia ja maalausta varten. Tässä kierros olohuoneessa:





Ja sitten kurkistus keskikoiseen makuuhuoneeseen, jossa vielä hieman tapettia jäljellä katonrajassa. Olen nyt 3 kuulla raskaana, joten aviomieheni ei anna minun kiipeillä vaan ilmoitti hoitavansa korkeanpaikan työt:





Keittiössä remontti on edennyt myös kittaus ja hionta vaiheeseen. Ekassa ja toisessa kuvassa pääosassa olevat seinät olivat alunperin samaa lautaa kuin katto ja eteisaulan seinät. Mielestämme se ei sopinut keittiöön, joten yli kittaus ja hionta, ennen tapettia. Ikkuna seinälle teemme saman kaikkialla talossa, eli maalamme sen valkoiseksi.




Vielä pari kuvaa talon julkisivun puolelta. Muita kun en halua esitellä ennen kuin joku on raivannut puskat ja siivottut edellisen asukkaan jättämät metalliromut pois talon kulmalta ja -takaa. Piha on oikeasti kamalassa kunnossa, kun edellinen asukas ei ole tehnyt mitään pihatöitä 8 vuoteen. Ei luonut lumia, eikä ajanut nurmikkoa, ja sen kyllä huomaa villiintyneestä puutarhasta.



keskiviikko 22. elokuuta 2012

Ensimmäinen oma kotimme - Kulmala

Hieman ennen häitämme tarjouksemme meni vihdoin (puolen vuoden yrittämisen jälkeen) läpi. Paperit tosin allekirjoitimme vasta häiden jälkeen, jotta edellinen asukas sai kaksi viikkoa aikaa tyhjentää loput tavaransa pois. 
Ostimme ensimmäisen omankotimme eli omakotitalon Vehmaan Vinkkilästä. Tilaa meillä on nyt reilusti kahden ihmisen tarpeisiin nähden: pihaa 0,1864 ha  ja talomme on kooltaan 225 m2, josta asuintiloina 201 m2, kaikki yhdessä kerroksessa. Talosta löytyy seuraavat tilat/huoneet, jotka laskettu asuinpinta-alaan:

  • Makuuhuone pieni
  • Makuuhuone keskikokoinen
  • Makuuhuone iso
  • Olohuone
  • Eteisaula
  • Eteinen
  • Vessa pieni
  • Vaatehuone
  • Keittiö
  • Kura-eteinen
  • Vessa iso
  • Kylpyhuone
  • Sauna
  • Takkahuone

Lisäksi vielä toisen lämmityskierron tilat, jotka pidämme kylminä:
  • Autotalli
  • Maakellari
  • Varasto
  • Tekninen tila
Talo on sisältä yhä alkuperäisessä 80-luvun kuosissa, mutta halusimme tarkoituksella talon, jonka sisäosat saamme remontoida oman makumme mukaan.