maanantai 18. helmikuuta 2013

Lastenhuoneen vaatekaappi

Olen jo kauan halunnut Iinekselle vaatekaappia samasta sarjasta kuin hoitopöytä. Viikonloppuna Jani toteutti haaveni ostamalla sen meille. Nyt se on koottuna hoitopöydän vieressä Iineksen huoneessa, juuri niin kuin olin toivonut. Ainakin toistaseksi kokosin osan Tiikeri-pehmoistani sen päälle koristeeksi.
Nyt pitää vielä ripustaa ja viikata Iineksen vaatteita kaappiin ja siivota hoitopöydälle kasatut tavarat oikeille paikoilleen.



Nyt vain kun isäni tulisi tapetoimaan Iineksen huoneen tehosteseinän niin saisin vihdoin laitettua koko huoneen ns. nippuun ennen Iineksen syntymää.

Keittiön uusi pöytäryhmä

Olemme jo kauan etsineet Jani kanssa uutta 6 hengen pöytäryhmää keittiöömme. Sopivaa ei vain ole tullut vastaan. Lauantaina lähdin Janin mukaan Raisioon hakemaan mm. vaatehuoneen hyllykköjä. Vaihtelun vuoksi Jani päätti sitten koukata Maskun kautta, jos vaikka sieltä huonekaluliikkeistä löytyisi jotain mikä vastaisi etsintääni. Siellä sitten kiertelimme ilman että mikään teki vaikutusta, kunnes viimeisenä kävimme pikaisesti katsomassa mitä A-kalusteesta löytyy. Sieltä sitten näin kyseisen pöytäryhmän, koeistuin  tuolin ja ilmoitin Janille, että tämä se on, tämä me ostetaan keittiöön.
Jani hieman epäröi onko värisävy oikea keittiöömme, mutta kun hän eilen kokosi pöydän ja tuolit paikoilleen, hänkin oli todella tyytyväinen valintaan. Pöytälevyn sävy on tismalleen sama kuin Janin petsaaman saarekkeen tason sävy. Onnistunut valinta siis.

Säilytämme toistaseksi ns. vanhan keittiön 4 hengen pöytäryhmän, sillä uskoisin sillä olevan käyttöä ristiäisissä, mikäli ne kotona järjestämme. Joka tapauksessa säilytämme sen varastossa suojattuna, mikäli esim. pikkusiskoni sattuisi sitä tarvitsemaan kun joskus muuttaa omilleen asumaan tai jokin tuttavamme tai ystävämme sattuisi sen tarvitsemaan.

Vaatehuoneen sisusta

Jani ja hänen isänsä tekivät viikonloppuna aikas ison työn kootessaan vaatehuoneen toiselle seinälle hyllyt ja laittaessaan ne ja vaatetangon ja korit vaatehuoneen toiselle reunalle suunnitelmani mukaisesti. Ja kun he olivat saaneet ne paikoilleen aloin laittaa vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita yms. paikoilleen. Kuten kuvasta näkyy minun oli hieman pakko luovuttaa kesken kun en enää jaksanut. Onneksi minulla on tänään koko ilta aikaa laittaa loputkin tavarat paikoilleen.




Toistaiseksi tämä määrä hyllyjä riittää meille, joten jätimme toisen seinusta ilman. Mutta jos siltä alkaa tuntumaan jossakin vaiheessa, niin sitten sinne asennetaan 2 x pidempi vaatetanko, sekä 2 riviä hyllyjä. Ei siis toista tismalleen samanlaista seinustaa, mutta melkein.

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävän päivää!

Päätin sitten piristää itseäni ja yksinäistä iltaani tekemällä itselleni pitkästä aikaa kynsien geelauksen ja ystävänpäivän kunniaksi koristelin ne mm. vaaleanpunaisilla kukilla ja vaaleanpunaisilla, sekä hopeisilla pilkuilla. Tulos oli söpön tyttömäinen eikä aivan tyyliäni mutta olkoon nyt toistaikseksi.


Ja näin pyöreässä kunnossa sitä nyt ollaan:


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vierasvessan valkoisempi ilme

Tänään kitatut ja hiotut vessan seinät saivat pintaansa valkoisen kohokuvioidun tapetin. Tilasta tuli heti paljon nykyaikaisempi ja valoisempi. Nyt annamme tapettiliisterin kuivua kunnolla, ennen kuin maalaamme tapetin pinnan paremmin vesiroiskeita sietävämmäksi.




Simpukoita ikkunassa

Kun kura-eteisen ikkunassa ei ole vielä verhoja halusin pehmentää ikkunan ilmettä jotenkin. Päädyin sitten tekemään ikkunalaudalle tällaisen simpukka asetelman.




maanantai 4. helmikuuta 2013

Grace

Koska emme ole tehneet, emmekä ainakaan vielä ehdi tekemään kunnon häämatkaa, päätimme ottaa irtioton arjesta ja lähteä katsomaan miltä uusi ruotsinlaiva näyttää. Tämä idea tuli 4 tuntia ennen laivan lähtöä, joten olimme iloisia saadessamme laivan viimeisen vapaan hytin.





Päätin nauttia reissusta täysin rinnoin, joten nautin reisssun aikana useamman erilaisen alkoholittoman limudrinkin (mikä ei ole oikeastaan erikoista, kun en alkoholia juo), monet laivalla olleet mummot katsoivat minua pitkään kun istuin ison mahani kanssa drinkki kädessä laivalla.







Kävin risteilyn aikana vain kerran laulamassa karaokea, kun raskaus väsytti sen verran että muut karaoket missasin nukkuessani päikkäreitä. Toisaalta ehkä hyvä näin, sillä lauluni jälkeen sain karaokea vetäneeltä laivan henkilökunnan jäseneltä suklaa levyn ja sitten kaikki paikalla olleet mummot tulivat kehumaan esitystäni (lauloin Lazzarellan, joka on bravuurini).


perjantai 1. helmikuuta 2013

Veturinkuljettajan kello

Kävin hieman ostoksilla, josta johtuen Jani sai sitten ruuvailla paikoilleen ostamani valkoisen "veturinkuljettajan kellon". Tämä oli niitä pakko ostoksia, joita ei voi ohittaa. Olen niin monta kertaa remontin aikana etsinyt kännykkääni vain nähdäkseni tai kertoakseni mitä kello on. Nyt luulisi jokaisen edes hieman paremmin pysyvän ajassa mukana.

Tuo oviaukon yläpuolella näkyvä kala leikkuulauta on aviomieheni 30v. lahja ja valkoiset joutsenet kaapin päällä ovat hääjuhliemme kukka-asetelmien maljakoita.



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kura-eteisen lattia

Päivän projekteihin kuului myös kura-eteisen lattiamaton paikoilleen liimaus. Ainakin itse olen sitä mieltä, että kyseinen lattiamatto todella täydentää seinillä olevaan tapettia. Laitoin miehet myös kokoamaan vaatekaapin paikoilleen, jottei kenenkään tarvitse enää säilyttää takkiaan takkahuoneen tuoleilla.





Pikku vessan remontin alku

Vihdoin olemme päässeet aloittamaan pienen vierasvessan remontin. Valitettavasti en löytänyt kuvaa, miltä se näytti ennen kuin purimme sieltä kaiken pois, mutta osanette kuvitella sen kun kerron: Seinillä ruskea-beige pystyraidallinen muovimatto, lattialla kuvissä näkyvä ruskea-keltainen muovimatto, kalusteet tumman punaruskeat. Eli ei varmasti ole suuri ihme, miksi halusimme remontoida tämän vessan.
Näissä kuvissa mieheni on purkanut vanhan kaluston pois, sekä kitannut seiniä tasaiseksi, jotta voimme laittaa niihin tapetin. Lattiamattoa hän ei poistanut, sillä se saa jäädä uuden lautalattian alle. Myös katon levyjen päälle tulee "laudoitus". Kalusteet uusimme täysin, sillä emme todellakaan halua käyttää tummanruskeita  kalusteita uudistetussa tilassa.




Vaatehuoneen pintojen päivitys

Näin viikonloppuna tehdään jälleen pitkää päivää remontin parissa, ja sen kyllä huomaa etenemisessä. Vaatehuoneen hyllyt on purettu, joten pääsimme maalauspuuhiin. Kamalan kanarianlinnun keltaisen tilalle vedetään pari kerrosta valkoista maalia.




Ja sitten lopuksi uusi vaalea matto lattiaan.


Huomattavasti valoisampi ja miellyttävämpi tämä uusi väritys. Nyt sitten vain hylly ja vaatetanko ostoksille, jotta saadaan vaatehuone käyttöön. Niin ja uusi lamppu on ehdoton hankinta.

lauantai 26. tammikuuta 2013

torstai 24. tammikuuta 2013

Ison eteisen tapetointi

Eilen oli syntymäpäiväni, ja kuinkas ollakkaan kahvittelun lomassa miehet laittoivat tapetit kura-eteisen seiniin. Ihanaa miten valoisa tuosta tilasta tuli uuden tapetin myötä. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkee ennen seinässä oli kamala vaaleankeltainen muovimatto. Tästä lähin muovimatto löytyy vain lattiasta, kunhan miehet sen vain asentavat.








tiistai 22. tammikuuta 2013

Keinutuoli

Olen kauan halunnut keinutuolia lastenhuoneeseen ja nyt minulla vihdoin se on. Janin vanhemmat lahjoittivat heillä vain ylimääräisenä olleen keinutuolinsa minun ja vauvan käyttöön. Tosin heidän koiransa olisi sitä pitänyt puruluuna, joten Janilla on pieni projekti edessä, kun hän mm. hioo pureskellun maalipinnan pois ja täyttää käsinojassa olevan kolon ja maalaa sitten lopuksi tuolin uudelleen valkoiseksi. Ja mielellään ennen kuin vauva syntyy.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Olohuone nyt

Olohuoneemme kalusteet ovat nyt tässä järjestyksessä., mutta voin vakuuttaa että ne vaihtavat vielä paikkaansa, sillä minulla on aivan erilainen näkemys siitä miten näiden pitäisi olla. Näin raskauden loppupuolella en vain jaksa asiasta ruveta vääntämään.

Vaikka olen vakaasti musta-valkoista väriteemaa vastaan, huomaan että olohuoneemme sitä on. Ja suoraan sanoen vihaan sitä. Kaipaan jotain omaperäisempää, mutta toistaiseksi mennään näillä vanhan asunnon kalusteilla, kun remontti syö sen ylimääräisen. Silti olen onnellinen, ettemme ole joutueet ottamaan remonttilainaa. =)



Päiväpeitto

Äitiyslomalla on aikaa, joten tein kauan kaipaamani päiväpeiton sänkyymme. Tämä saa luvan olla käytössä siihen asti kunnes löydän kaupasta kunnollisen, oikean kokoisen ja turkoosin värisen päiväpeiton.


perjantai 4. tammikuuta 2013

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi vaihtui ja me päivitimme esikoisemme sänkynurkkausta "prinsessa verkolla". Laskettu aika (28.2) lähenee ja odotan jo malttamattomana pientä nyyttiäni.


tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu uuden kodin keittiössä

Saimme remontin ensimmäisenä valmiiksi keittiössä, joten ilmoitin jo paljon ennen Joulua, että tänä vuonna meidän molempien vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset ovat tervetulleita meille aaton viettoon ja että me tarjoamme jouluruokaa kaikille.
Kaikki muut ottivat kutsun iloiten vastaan, mutta mieheni sisko ilmoitti meidän asuvan liian kaukana (50km) joten he eivät voineet tulla. No, omapa on menetyksensä. Sitten paripäivää ennen aattoa sain tietää, että he olivat järjestäneet joulupukin käymään juuri siihen aikaan, kun olin jo kauan puhunut meillä olevan ruokailun. Ja toki isovanhempien oli pakko olla tällöin paikalla, sillä he halusivat nähdä kuinka lapsenlapset saavat joululahjansa. Jouduin siis siirtämään jo 2 kk sitten sovittuja aikatauluja myöhäisemmäksi. Olin todella loukkaantunut, miten toiset kehtaavat kerta toisensa jälkeen pilata tekemäni ja sopimani aikataulut? Kuitenkin kaikki tiesivät, että tämä on ainut kertainen tilaisuus, joka ei todellakaan tule toistumaan..
Onneksi omat vanhempani ja sisarukseni ja isoäitini ymmärsivät millaiseen tilanteeseen minut asetettiin. Oli ihana huomata kuinka he tukivat minua suostumalla aikataulun muutoksiin. He myös tekivät parhaansa mielialani nostattamiseen kun asia suretti/masensi minua. Lisäksi raskauteni on alkanut pikkuhiljaa saamaan oloni raskaammaksi, joten olin iloinen mieheni ottaessa päävastuun Jouluruokien valmistuksesta. Hän teki jopa laatikot itse, ja todella panosti esille panoon. Ihana mies! Kyllä huomaa, että hän on ammatiltaa ravintolakokki.
Sukulaiseni olivat todella otettuja siitä vaivasta, jonka näimme yhteisen Joulun eteen. Tässä pari kuvaa keittiöstä ja ruokatarjoiluista: