Olen vuonna -87 syntynyt nainen, joka asuu Vehmaalla aviomiehen, tyttären ja Leonberginkoiran kanssa juuri remontoidussa omakotitalossa. Työskentelen kauneudenhoitoalan parissa ja opiskelen siinä ohessa itselleni alan tutkintoa ja vapaa-aikani vietän perheeni lisäksi laulaen, askarrellen, leipoen ja touhuten mitä milloinkin. Blogissa jaan pieniä väläyksiä elämästäni ja kiinnostukseni kohteista. Tervetuloa tutustumaan!
tiistai 25. kesäkuuta 2013
torstai 20. kesäkuuta 2013
Päiväunilla
On se jotenkin suloista, että silloin kun menen Iineksen kanssa päiväunille (raskaan yön jälkeen) saamme Röllin seuraksemme. Hän nukku silloin ja muutenkin minun puolellani sänkyä lattialla yöpöydän vieressä.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Isännän odotusta
Janin ollessa töissä tai muuten vaan poissa odottaa Rölli häntä uskollisesti välioven luona, jollei muuta komentoa ole/tule.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Mökkipäivä
Vietimme tänään päivän mökillä Paraisilla koko perheen voimin. Ohjelmassa oli hieman maansiirtohommia ja koiran leikitystä. Tässä kuvia päivästämme:
maanantai 3. kesäkuuta 2013
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Uusi perheenjäsen
Meille on tullut toinenkin uusi perheen jäsen tänä vuonna, nimittäin 1,5-vuotias leonberginkoira uros Rölli.
Meidät ennestään tuntevat tietää meillä olleen ennenkin leonberginkoiria ja oltuamme nyt reilun vuoden ilman päätimme ottaa vielä yhden. Mutta vauvan vuoksi päädyimme etsimään nuorta koiraa pennun sijasta. Lopulta löysimme perheen, joka myi meille Röllin pitovaikeuksien vuoksi.
Meidät ennestään tuntevat tietää meillä olleen ennenkin leonberginkoiria ja oltuamme nyt reilun vuoden ilman päätimme ottaa vielä yhden. Mutta vauvan vuoksi päädyimme etsimään nuorta koiraa pennun sijasta. Lopulta löysimme perheen, joka myi meille Röllin pitovaikeuksien vuoksi.
torstai 9. toukokuuta 2013
Raivaus puuhissa
Talomme takapuolella vanhoja marjapensaita, joista suurin osa on valitettavasti kuolleita. Tänään Jani raivasi ne pois rumentamasta pihaa, minun ja Iineksen pitäessä hänelle seuraa. Vielä meille jäi muutama mustaviinimarja pensas, joiden marjoista voin keittää mehua.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Iineksen ensimmäinen laivaristeily
Veimme anopin ja appiukon kanssamme risteilemään Gracelle. Tässä kuvia Iineksen ensimmäisestä laivaristeilystä mahan ulkopuolella:
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Pieni lisä
Iineksen huoneen vaatekaappien yläpuolelle tein pienen koristeellisen lisän:
Nuo Nalle Puh -kuvat ovat niin suloisia!
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Taulu keittiöön
Olemme kotiutuneet jo aikoja sitten, joten vanhempani kävivät katsomassa pienoistamme näin kotona ja toivat tullessaan tuon ihastuttavan taulun. Laitoin tänään Janin ripustamaan sen toistaiseksi keittiöön, jotta voin katsella sitä mahdollisimman usein.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Naistenpäivä lahjani
Tyttäremme syntyi sektiolla naistenpäivänä 8.3.2013 klo 23.00, pituutta prinsessalla 56cm ja painoa 4740g.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Pitsiliina
Ostin tuon ihanan pitsiliinan keittiönpöydälle tuomaan sille hieman juhlavuutta mieheni syntymäpäivien ajaksi.
Lastenhuoneen tapetti
Tänään mieheni ja hänen isänsä laittoivat tapetin myös lastenhuoneen seinään. Se näytti seinässä paljon paremmalta kuin osasin koskaan edes kuvitella. Tuskin maltan odottaa että saan tyttäremme huoneen valmiiksi.
En ole ihan varma vielä miten huonekalut tulevat lopuksi huoneessa olemaan, mutta tällä hetkellä laitoin tähän järjestykseen:
Huoneen järjestys muuttuu viimeistään sitten, kun tulee aika siirtää pinnasänky meidän makuuhuoneesta lastenhuoneeseen.
Keittiön tapetti osa 2
Kuten aiemmin kerroin ei keittiön ensimmäinen tapetointi mennyt ihan putkeen, niimpä sitten käytimme eilen illalla hieman aikaa sen poistoon höyryttämällä.
Seinä sai kuivua rauhassa yön yli ja sitten miehet tapetoivat sen uudelleen valitsemallani Vallilan tapetilla mieheni synttymäpäivä kahvitusten ohessa. Tämä on tällä hetkellä talomme kallein tapetti, mutta olin päättänyt haluavani seinään tiilitapetin, eikä sellaista keltään muulta tällä hetkellä ollut.
Seinä sai kuivua rauhassa yön yli ja sitten miehet tapetoivat sen uudelleen valitsemallani Vallilan tapetilla mieheni synttymäpäivä kahvitusten ohessa. Tämä on tällä hetkellä talomme kallein tapetti, mutta olin päättänyt haluavani seinään tiilitapetin, eikä sellaista keltään muulta tällä hetkellä ollut.
Vielä on hommaa edessä kun pitää listoittaa ja tehdä kotelo vesiputkille.
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Lastenhuoneen piristystä
Tänään sain laitettua lastenhuoneen seinälle Nalle Puh seinätarrat tuomaan pirteää väriä ja elämää hoitopöydän vierelle. Sijoitin ison Nalle Puh tarran hoitopöydän tasolle, niin että pikkuinen voi katsella sitä vaippaa vaihdettaessa. Mielummin se kuin samaa värimaailmaa oleva neuvolan jakama hymynaama, joka ei silmääni miellyttänyt.
Halusin antaa seinälle vielä pienen extra silauksen, joten liimasin pieniä "timantteja" perhosille lentoradaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


